Perinteinen koulurauha julistetaan tänä vuonna uuden lukuvuoden alussa 23.8.2023. Koululaiset ovat valinneet tämän vuoden teemaksi ”Erilaisuus on rikkaus”. Teeman taustalla on muistutus siitä, että jokaisella on oikeus olla omanlaisensa ja jokainen on arvokas omana itsenään.
Mitä sitten on koulurauha? ”Koulurauhalla voi olla eri merkitys kaikille. Koulurauha voi tarkoittaa sitä, että kaikki pystyvät ilmaisemaan itseään ilman pelkoa tuomituksi tai kiusatuksi tulemista. Kaikilla on turvallinen olo koulussa ja kunnioitetaan kaikkien henkilökohtaista tilaa.” Koulurauhan julistus 23.8.2023.
Jotta koululaiset, nuoret ja myös aikuiset oppisivat arvostamaan ja hyväksymään erilaisuutta, tulisi myös työmaailmassa toimia edellä mainituin tavoin näyttääksemme nuorille esimerkkiä. Työelämän monimuotoisuutta eli diversiteettiä tulisi vaalia jokaisessa yrityksessä, sillä monimuotoisuus on tutkitusti vaikuttanut organisaatioissa positiivisesti muun muassa luovuuteen, ongelmien ratkaisukykyyn, asiakastyytyväisyyteen ja taloudelliseen tuloksellisuuteen.
Tulkintoja monimuotoisesta työelämästä on varmasti monenlaisia, mutta esimerkiksi monimuotoisessa työympäristössä työntekijöiden erilaisuutta voidaan tarkastella vaikkapa koulutustaustan, kielen, arvojen, etnisen taustan, uskonnon, kansalaisuuden, sukupuolen, iän tai arvojen perusteella. Vaikka monimuotoinen työympäristö olisi yrityksessä tässä suhteessa jo hyvällä mallilla, on myös tärkeää, että jokainen työntekijä tuntee kuuluvansa joukkoon omana itsenään, tulee kuulluksi ja että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä.
Meillä Vastuu Groupilla monimuotoiseen työympäristöön on panostettu jo vuosia ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Työntekijöiden inklusiivisuutta eli joukkoon kuulumisen tunnetta vahvistetaan monin eri keinoin. Viikoittaiset Stand up -tilaisuudet ovat paikka, jossa jokaisella on mahdollisuus kertoa jostakin työssään tärkeästä asiasta. Palvelukehitystä tehdään Safe-mallin mukaisesti, missä koko Vastuu Groupin henkilöstöä otetaan mukaan kehittämään ja vaikuttamaan palveluidemme tulevaisuuteen.
Jospa siis julistettaisiin koulurauhaa lainaten myös työelämään rauha. Vaalitaan sitä, että erilaisuus on rikkaus, kohdellaan toisiamme inhimillisemmin ja lempeämmin sekä muistetaan se, että me aikuiset toimimme esimerkkinä kaikille niille vasta koulun aloittaville ja pikkuhiljaa työelämään siirtyville. Omalla esimerkillämme näytämme, että kun koulutaipale päättyy, ei työelämä ole pelottava paikka vaan paikka, missä voi edelleen olla turvallisesti oma itsensä ja missä jokaisella on oikeus oppia ja epäonnistua sekä tulla kuulluksi. Erilaisuus on työelämässäkin suuri rikkaus.
Turvallista ja iloista kouluvuoden alkua kaikille!
Haluatko lukea yrityskulttuuristamme lisää? Kurkkaa muihin yrityskulttuurin blogeihimme.