1 vuosi, 12 kuukautta, 52 viikkoa, 365 päivää. Näin kauan olen nyt ollut mukana Vastuu Groupin riveissä. Ja mikä vuosi tämä on ollutkaan. Muistan vieläkin erittäin hyvin ensimmäiset viikkoni talossa. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Henkilöstöhallinnostamme vastaava Amanda muistutti meitä kaikkia uusia tulokkaita ottamaan rauhassa ja neuvoi, että meidän kannattaa olla armollisia itsellemme. Palveluita on paljon, ja niihin liittyviä lain asettamia kiemuroita ja kiekuroita sitäkin enemmän. Menee kuulemma äkkiä vuosi, ennen kuin on perillä kaikesta!
Uskalla kysyä tyhmiäkin kysymyksiä
Asiaa – siis sitä, että on paljon opittavaa – on ollut hetkittäin kuitenkin hankalaa hyväksyä. Ajoittain tuli kärsittyä riittämättömyyden tunteesta ja jopa jonkin tason huijarisyndroomasta. Aina kun oivalsin vastauksen yhteen asiaan, seurasi siitä kuusi uutta kysymystä. Tulenko koskaan oppimaan kaiken? Sparrailemalla kollegoitteni kanssa sain kuitenkin lopulta hengenrauhan. Kaikki meillä ovat käyneet saman oppimisprosessin läpi, eikä kukaan oletakaan, että minulla pitäisi olla heti vastaus kaikkeen.
Oli mahtavaa huomata, ettei kukaan kollegoistani olettanut, että kaikki asiat jäisivät heti mieleeni ja turhautunut jatkuvista kysymyksistäni. Päinvastoin saamani palaute oli, että: ”Mahtavaa, että haluat olla täysin varma asioista. Helpottaa kaikkien työtä, kun ilmaan ei jää roikkumaan yhtään kysymysmerkkiä.”
Muiden tuella kohti ammatillista itsevarmuutta
Vastuu Group on itseohjautuva yritys. Alkuun ajattelin itseohjautuvuuden tarkoittavan sitä, että itseä askarruttavat asiat täytyy osata itse selvittää sisäisen intran ja Googlen avulla. Pian kuitenkin ymmärsin, että itseohjautuvuus tarkoittaa enemmänkin tiimityöskentelyä. Löytämällä oikeat ihmiset, joiden kanssa sparrailla, löytyy aina vastaukset asioihin. Kunhan itse on aktiivinen ja oma-aloitteinen, on ihmisillä aina aikaa auttaa ja tukea, vaikka kuinka olisi kiirettä.
Puolen vuoden kohdalla aloin tuntemaan, miten hommat sujuivat jo paljon paremmin. Kysymyksiä, joihin en osannut suoraan vastata, tuli toki edelleen vastaan. Nyt kuitenkin tiesin miten, mistä tai kenen avulla asia voitaisiin selvittää. Fiilis oli hyvä ja omat epävarmuuteni oli selätetty.
Onnettomuus toi esille työpaikan inhimillisyyden
Kuitenkin vain kolme päivää ennen koeaikani päättymistä kaaduin laskettelureissullani ja mursin sääriluuni. Sairaslomaa oli tulossa melkein kolmen kuukauden verran. Fiilis laski kertaheitolla hyvin matalalle, ja tunsin jopa syyllisyyttä asiasta. Kenties vanhoista tavoista oppineena koin, että hyvän työntekijän ei pitäisi olla koskaan sairaslomalla, ei ennen kuin pää on kainalossa. Jos silloinkaan.
Vastuu Groupilla ei tällaista mentaliteettia kuitenkaan ole. Töistä oltiin yhteydessä heti ja kysyttiin vointiani ja kehotettiin olemaan stressaamatta. Minulle sanottiin, että työt voivat odottaa, nyt pitää keskittyä vaan paranemiseen. Sain töistä jopa kukkalähetyksen kotiini ”Voimia paranemiseen. Ja häntä pystyyn, vaikka kipsattuna.” -viestin siivittämänä. Ele oli pieni, mutta silti niin iso.
Kohti tuntematonta – vai sittenkin tuttua?
Sairaslomani puolessa välissä koko maailma oli kuitenkin muuttunut, sillä korona ajoi kaikki kotiin etätöihin. Alkuun hiukan jännitti, miten kaikki tulee sujumaan pelkkien etäyhteyksien kautta. Koska Vastuu Groupilla on aina saanut tehdä etätöitä 2–3 päivää viikossa, oli siirtymä loppujen lopuksi melkoisen helppoa.
Kuten varmasti moni muukin, jäin kaipaamaan eniten kahvipöytäkeskusteluja työkavereiden kanssa. Olen ollut kotona kohta siis jo puoli vuotta. Koko sen ajan olen miettinyt, että miltähän se mahtaa tuntua, kun joskus syksyllä palataan normaalisti takaisin toimistolle. Mietin kuumeisesti, kantavatko puoli vuotta sitten rakennetut ihmissuhteet kaikkien näiden kuukausien yli?
Vastauksen sain tähän kuitenkin jo aiemmin kuin olin odottanut. Lounas työparini kanssa, odottamaton kollegan kohtaaminen kesälomamatkalla sekä erään perjantain afterwork sateisessa Helsingissä osoittivat, että tämä porukka on aidosti samanhenkinen ja toisiaan tukeva. Huomasin, että hyvässä työyhteisössä ei tarvitse olla huolissaan, vaikka elämä näyttäisikin välillä häränpyllyä.
Innolla odotan nyt siis syksyä ja tulevia vuosia Vastuu Groupilla. Ja niitä ihmisiä! Niitä minä odotan eniten taas näkeväni!
Triinin kirjoitus jatkaa postaussarjaa, jossa kerromme yrityskulttuuristamme ja matkastamme itseohjautuvana organisaationa. Voit tilata blogipostauksemme sähköpostiisi ja pysyt näin ajan tasalla matkamme kulusta.
