« takaisin

Pätevyyksien digitalisointi tehostaa toimintaa työmailla

17.10.2024

Valttiplus_pätevyyksien_digitalisointi_Vastuu_Group_blogi

 

Työmailla, missä työskentelee samanaikaisesti eri alihankkijoiden ammattilaisia, työntekijöiden pätevyyksien ja työssäolo-oikeuksien hallinnointi voi olla haastavaa. Päätoteuttajan eli työn tilaajan vastuulla on varmistaa, että jokaisella työntekijällä on voimassa olevat pätevyyskortit ja tarvittavat luvat työskennellä kyseisellä työmaalla.  

Perinteisesti työnantajat ovat seuranneet lukuisia eri dokumentteja ja varmistaneet niiden voimassaolon manuaalisesti. Tämä voi johtaa virheisiin, viivästyksiin ja turhautumiseen niin työnantajien kuin työntekijöidenkin keskuudessa. 

- Sekä työnantajan että päätoteuttajan tulee varmistua siitä, että työmaan eri tehtävissä on osaavat työntekijät ja työturvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä noudatetaan. Päätoteuttaja määrittelee mitä pätevyyksiä työntekijällä on oltava tiettyyn työtehtävään, jotta työt suoritetaan laadukkaasti. Perinteisesti pätevyydet ja tarvittavien työnteko-oikeuden osoittavien dokumenttien voimassaolotiedot on kerätty esimerkiksi sähköpostilla, tekstiviesteillä tai paperilla. Suurilla työmailla tämä voi tarkoittaa sitä, että työnjohtajan laitteilla on kuvia monien työntekijöiden tiedostoista, kertoo Vastuu Groupin asiantuntija Niko Hämäläinen

- Digitalisoimalla fyysiset dokumentit, työantajan on helppo hallinnoida työntekijöiden pätevyyksien sekä työnteko-oikeuden osoittamien dokumenttien voimassaoloa ja jakaa niitä päätoteuttajalle. Tämä parantaa tietoturvaa ja tietosuojaa sekä tehostaa pätevyyksien ja työnteko-oikeuksien tarkastusta ja arkistointia työmailla huomattavasti, Hämäläinen jatkaa.

 

Tarvittavat tiedot yhdestä paikasta turvallisesti ja tehokkaasti

Valtti+ -palvelu kehitettiin alihankkijoiden työntekijöiden työnteko-oikeuden sekä pätevyyksien digitalisointiin, jotta ne voidaan siirtää suoraan päätoteuttajien sähköisiin järjestelmiin. 

- Vastuu Group tarjoaa yritysten välisen luottamuksen ja tehokkuuden mahdollistavia palveluita. Valtti+ on kattava ja helppokäyttöinen alusta työnantajille ja päätoteuttajille työntekijöiden pätevyyksien ja työnteko-oikeuksien hallinnointiin yhdestä keskitetystä käyttöliittymästä käsin. Näin tietoja ei jää tietosuojan vastaisesti eri sähköpostilaatikoihin tai laitteiden muisteihin, toteaa markkinointijohtaja Netta Paavoseppä

Yksi Valtti+:n merkittävimmistä eduista on sen kyky automatisoida, harmonisoida ja helpottaa hallinnollista työtä. Työnantajat voivat syöttää kaikki työntekijöidensä pätevyydet ja dokumentit Valtti+ -palveluun, jonka jälkeen järjestelmä huolehtii niiden voimassaolon seurannasta ja lähettää muistutukset vanhenevista tiedoista automaattisesti. Tämä vähentää virheiden riskiä ja säästää aikaa. 

Työnantaja ja päätoteuttaja voivat määritellä Valtti+:aan lisättävät kortit. Lisätä voi perinteisten työturvallisuus- ja tulityökorttien lisäksi vaikkapa di-isosyanaattien turvallisuuskoulutuksen sekä tulevaisuudessa esimerkiksi anniskelu- ja hygieniapassin – mikä on tärkeää, kun palvelua laajennetaan kira-alalta muille toimialoille.     

- Olemme vastuullinen rakennusyritys ja haluamme huolehtia siitä, että kaikkien työntekijöiden tiedot löytyvät sieltä mistä pitääkin ja että tiedot ovat kunnossa. Valtti+ -palvelu sujuvoittaa työtä ja samalla parantaa selkeästi tietoturvaa henkilötietojen käsittelyn osalta. Meidän ei tarvitse enää pyytää papereita työntekijöiltä ja skannata niitä järjestelmään. Sen sijaan urakoitsija laittaa tiedot järjestelmään itse, mikä sujuvoittaa työnaloitusta työmaalla huomattavasti. Työntekijän tietoturvan paraneminen on myös iso plussa, kertoo JM Suomi Oy:n työturvallisuuspäällikkö Sami Hotanen

 Valtti+ ei ole pelkästään työnantajien ja päätoteuttajien apuväline, vaan se on koko työmaan yhteinen etu. Sen avulla varmistetaan, että jokainen työntekijä voi työskennellä turvallisesti ja tehokkaasti, mikä puolestaan johtaa parempaan lopputulokseen ja työmaiden kokonaisvaltaiseen menestykseen.

Valtti+ tarjoaa:

  • ajansäästöä ja tehokkuutta
  • turvallisuutta ja tietosuojaa
  • luotettavaa yhteistyötä


Lue lisää Valtti+ -palvelusta.


Lue lisää aiheesta