« takaisin

Vastuu Groupin vuosi 2022 – palveluiden kehitystä ja uusia tuulia

15.2.2023

Vastuu_Groupin_vuosi_2022_scaled

Vuosi 2022 jätti jälkensä historiankirjoihin. Sota ja taloudellinen epävarmuus loivat varjonsa kaiken ylle, ja tuntuu hankalalta puhua aikaansaannoksista menestyksinä tai voittoina. Vilkaisu taustapeiliin kuitenkin näyttää, että eteenpäin on menty – kaikesta huolimatta ja jopa isoin harppauksin.

Viime vuoden suurimpia teemoja Vastuu Groupissa olivat Luotettava Kumppani® -asiakkaidemme arjen helpottaminen, nyt myös laivanrakennusalalle suunnatun uudistetun Valttikortin julkaisu sekä Luotettava Työntekijä -palvelun kehittäminen. Lisäksi lanseerasimme LVIS-toimialalle uuden eLVIS-palvelun, lähdimme veturoimaan CO2 DataHub -hanketta ja MyDataShare-palvelumme pääsi luvittamaan Helsingin kaupungin kanssa toteutettua tutkimusta.

Sujuvampaa arkea Luotettava Kumppani® -asiakkaillemme

Reilut 72 000 Luotettava Kumppani -asiakastamme ilahtuivat keväällä, kun julkaisimme heille oman palvelusivun. Sivulla pystyy helposti tarkastamaan oman Luotettava Kumppani -raporttinsa statuksen ja lataamaan raportin tarvitsemallaan kielellä – suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Lisäksi siellä voi hallinnoida oman yrityksensä Luotettava Kumppani -yhteystietoja ja varmistaa näin, että palvelua koskevat ilmoitukset ja tiedotteet löytävät aina oikeaan sähköpostiosoitteeseen.

Sujuvoittaaksemme asiakkaidemme arkea vielä lisää viilasimme palvelusta säännöllisesti lähtevien viestien sisällöt kuntoon kieliversioineen ja päivitimme kotimaisten raporttien vero- ja TyEL-tulkinnot vastaamaan heinäkuussa muuttunutta yrityssaneerauslakia. Kansainvälisiä Luotettava Kumppani -asiakkaitamme muistimme lisäämällä raportin etusivulle paljon toivotun raportin hakupäivämäärän. Suomen Asiakastiedon kanssa olemme mahdollistaneet nyt myös Suomen Vahvimmat -sertifikaatin liittämisen omalle LK-raportille ja  Zeckit-yrityshakuun  yhteishintaan samalla kertaa. Luotettavuudestaan ja talousasioidensa tunnollisesta hoitamisesta voi näin antaa potentiaalisille ostajille arvokasta lisätietoa. 

 

Luotettava Työntekijä -palvelu mullistaa työnhaun

Yksi viime vuoden isoimmista teemoista oli työnhakua tehostava Luotettava Työntekijä -palvelu, jonka avulla työnhakijat ja opiskelijat löytävät oman toimialansa ja alueensa työnantajat sekä työllistymistä tukevat palvelut yhdestä paikasta. Palvelu auttaa tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamista sekä luomaan itselleen digitaalisen työnhakuprofiilin. Profiilin voi helposti ja turvallisesti jakaa samalla kertaa useaan työllistymistä tukevaan palveluun, minkä jälkeen palvelun tekoäly ehdottaa hakijalle hänen profiiliinsa sopivia työpaikkoja olemassa olevista työpaikkaportaaleista. Nopeaa ja helppoa – niin työnantajalle, työelämäpalveluiden tarjoajalle kuin työnhakijoillekin.

Luotettava Työntekijä -palvelu kokeili siipiään kevään ja syksyn aikana järjestetyillä ympäri Suomea kiertäneillä rekrytointikiertueilla, joilla työnhakijat pääsivät testaamaan palvelua. Kiertueet onnistuivat yli odotusten, ja saimme niiltä paljon arvokasta käyttäjäpalautetta ja ideoita palvelun kehitykseen. Mikä tärkeintä, useampi työnhakija työllistyi ja saimme vakuuden siitä, että palvelu todella täyttää tehtävänsä!


Uudistuksia Valttikortissa  

Syyskuussa lanseerattu uudistettu Valttikortti parantaa käyttäjänsä tietoturvaa ja tuo lisää luotettavuutta työmaille. Suurimpana erona aiempaan on kortinhaltijan sähköinen tunnistautuminen, jonka avulla pystymme tehokkaammin vähentämään kortin väärinkäytöksiä, torjumaan harmaata taloutta sekä pienentämään mahdollisuuksia työvoiman väärinkäyttöön.

Uudistuksen myötä Valttikorttien tilaaminen ja työntekijätietojen hallinnointi siirtyivät Ilmoita-palvelusta uusiin palveluihimme, Työntekijähallintaan ja Korttipalveluun. Lisäksi veronumerolaki laajentui heinäkuun alussa koskemaan myös telakkateollisuutta, ja Valttikortteja voi nyt tilata rakennusalan lisäksi telakkateollisuuden tarpeisiin.


Uutuutena eLVIS -urakoitsijan tilausverkko  

Marraskuussa laajensimme palvelutarjontaamme ja toimme markkinoille täysin uuden palvelun. eLVIS -urakoitsijan tilausverkko on kotimainen ratkaisu LVIS-alan liiketoimintakriittisten materiaali- ja laskutustietojen hallitulle jakamiselle. Sen käyttöönotto on helppoa ja palvelu takaa suoran, 100 % luotettavan yhteyden urakoitsijan ja LVIS-tukkurin välillä. Palvelua voi hyvällä syyllä kutsua toimialan digitalisoitumisen peruskiveksi, sillä materiaalitietojen hallinnan digitalisointi lisää koko toimialan tehokkuutta ja tuottavuutta.
  

MyDataShare toteuttamassa ilmanlaadun tutkimusta 

MyDataShare-palvelumme pääsi lokakuussa tositoimiin, kun Helsingin päiväkodeissa aloitettiin tutkimus ilmanlaadun parantamisesta influenssakauden aikana. Osallistujia on useista eri yksiköistä, sillä tutkimus toteutetaan valituissa päiväkodeissa Viikin alueella ja muut Helsingin päiväkodit toimivat kontrolliryhmänä. MyDataSharen avulla mukana olevien päiväkotien asiakkaat ja työntekijät pystyvät kätevästi antamaan suostumuksensa tutkimukseen osallistumisesta.

Veturina CO2 DataHub -kokonaisuudessa   

Viime keväänä alkoi Business Finlandin rahoittama CO2 DataHub -hanke, joka on osa Euroopan Unionin NextGeneration EU -kokonaisuutta. Vastuu Groupin veturoima CO2 DataHub -kokonaisuus mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen vähentämisen paremman datan avulla. Tavoitteena on lisätä osallistuvien organisaatioiden ymmärrystä toimitusketjunsa hiilijalanjäljen määrittämisestä ja CO2-datan hallinnasta sekä auttaa tunnistamaan toimitusketjussa kohtia, joissa ympäristövaikutuksia voi pienentää taloudellisesti.

Hankkeella on myös luotu pohja ESG-ekosysteemin toiminnalle. ESG DataHub -ekosysteemi luo dataan perustuvat automaattisen CO2-laskennan ja -raportoinnin työkalut ja yhteiset tietostandardit koko rakennetun ympäristön ekosysteemille. Tavoitteena on suomalaisen osaamisen skaalaaminen kansainväliseksi. Hanke jatkuu tämän vuoden kesään saakka.


Vuoteen on mahtunut lisäksi lukuisa joukko pienempiä parannuksia ja päivityksiä eri palveluissamme. Erityisen ylpeitä ja iloisia olemme siitä, että suuren osan niistä olemme toteuttaneet asiakkaidemme toiveiden ja kehitysideoiden pohjalta. Yhteistyö kantaa hedelmää ja tuottaa, paitsi hyvän mielen, myös todellista lisäarvoa molemmille osapuolille. Jatketaan tästä – yhdessä!


Lue lisää aiheesta