« takaisin

Siisti pihasi talvikuntoon – lannoita, suojaa ja huolla

18.9.2020

Siisti pihasi talvikuntoon – lannoita, suojaa ja huolla

Syksyn saapuessa piha ja puutarha kaipaavat hoivaa ja huoltoa. Keväällä tehtävät työt helpottuvat, kun syksyllä jaksaa ja muistaa huolehtia muutamista töistä. Nappaa talteen muutama vinkkimme pihan ja puutarhan syyshuoltoa varten.

Istuta ja parantele maata

Syksyllä on mainio aika tehdä uusia istutuksia, sillä maa on sopivan kosteaa. Jos syksy on kovin vähäsateinen, kannattaa istutuksia muistaa kastella huolella, jotta kasvi ehtii juurtua kunnolla ennen maan jäätymistä. Esimerkiksi kukkasipulit kannattaa istuttaa ilmojen viilentyessä ennen pakkasia, niin ne ehtivät juurtua kunnolla, mutta eivät lähde enää kasvamaan.

Sadonkorjuun jälkeen kasvimaa on hyvä kitkeä kunnolla, jotta rikkaruohot eivät pääse kasvattamaan juuria ennen maan jäätymistä. Kasvimaan maata voi parannella esimerkiksi kompostilla, hiekalla tai haravoiduilla lehdillä. Esimerkiksi maa-artisokkaa voi nostaa keväälläkin, joten ne voi jättää maahan, mikäli et ehdi syömään kaikkia syksyn aikana. Niistä saa myös hyviä siemenmukuloita seuraavaan kasvukauteen.

Siisti pihasi talvikuntoon – lannoita, suojaa ja huolla

Syksyllä on myös hyvä muotoilla pensasaitoja ja havukasveja. Hedelmäpuiden leikkaus suositellaan tehtävän joko keväällä ennen silmujen ilmestymistä tai vaihtoehtoisesti keskikesällä. Puiden leikkauksessa kannattaa välttää isompien oksien leikkaamista, jotta mahdolliset home- ja sienitaudit eivät pääse sairastuttamaan puuta. Vadelman marjaa tuottaneet varret leikataan joko syksyllä tai keväällä pois uusien tieltä.

Lannoita ja suojaa kasvit talven tuholaisilta

Jos pihalla kasvattaa paljon hyötykasveja, tulee etenkin niiden syyslannoituksesta huolehtia tarpeeksi ajoissa ennen lehtien kellastumista. Suositus onkin, että esimerkiksi marjapensaat ja hedelmäpuut tulisi lannoittaa heti sadonkorjuun jälkeen. Tällöin kasvit ja puut ehtivät imeä tarvitsemansa ravinteet ennen pakkasten ja talven tuloa ja jaksavat paremmin talven läpi.

Jotta pihasi kukoistaisi seuraavanakin vuonna, kannattaa syyslannoitetta antaa kaikille puutarhan kasveille: perennoille, koristepuille ja -pensaille, havukasveille, marjoille ja hedelmäpuille, nurmikkoakaan unohtamatta. Talvenarat kasvit ja satoa tuottavat marjapensaat ja hedelmäpuut saavat syyslannoituksesta eniten hyötyä. Lannoitteeksi sopii kaupasta saatavat syyslannoitteet, tärkeää on katsoa, että lannoite ei sisällä typpeä.

Puut, marjapensaat ja istutukset kannattaa muistaa suojata syksyllä talven tuholaisilta. Jänisten ja peurojen herkkua talvella ovat muun muassa hedelmäpuut ja marjapensaat. Pensasmustikka on jänisten suurinta herkkua, joten kasvien ja puiden suojaukseen kannattaa käyttää aikaa, jotta puput eivät syö pensaita talven aikana. Puiden ympärille on erilaisia suojia, tai niiden ympärille voi laittaa metalliverkon. Suojat kannattaa laittaa tarpeeksi korkealle, sillä hangen päällä eläimet pääsevät yllättävänkin korkealle puuhun käsiksi.

Pensasmustikan ympärille voi esimerkiksi laittaa metallisen verkon ja kiinnittää sen tolppiin (kuva alla). Sadonkorjuun aikaan sen päälle voi helposti laittaa suojaverkon lintuja varten.

Siisti pihasi talvikuntoon – lannoita, suojaa ja huolla

Huolla rakennukset ja siirrä kalusteet suojaan 

Pihan syystalkoissa on hyvä huomioida myös rakennusten huoltaminen. Esimerkiksi kasvihuone kannattaa siistiä ja pestä syksyllä, jotta kasvatustyöt on mukavampi aloittaa keväällä uuden kasvukauden alkaessa. Puutarhavajan työkalut on hyvä putsata ja järjestellä, sekä muistaa ottaa lumenluontivälineet esiin talvea varten.

Sadevesiastiat on hyvä tyhjentää ajoissa ja pestä huolella. Ruukut tulee pestä, jotta mahdolliset kasvitaudit eivät siirry seuraaviin istutuksiin. Sadevesikourut ja kaivot tulee tarkistaa huolella, jotta syksyn sateet eivät aiheuta esimerkiksi veden tulvimista sadevesikouruista rakennusten seinille. Lehtiä täynnä olevat kourut voivat myös jäätyä ja rikkoutua. Etenkin lapsiperheissä salaojakaivoihin on saattanut kesän aikana eksyä esimerkiksi leluja tai muuta sinne kuulumatonta, tarkista siis ne huolella ja poista tarvittaessa sinne kuulumattomat tavarat.

Pyyhi tai pese ulkokalusteet ennen talvisäilöä ja anna niiden kuivua kunnolla. Siirrä ne sitten katokseen tai peitä huolella. Komposti kannattaa tyhjentää ajoissa ennen pakkasten tuloa, jotta se toimisi myös pakkasten tultua mahdollisimman hyvin. Syksyn tullessa pihaa ei kuitenkaan tarvitse hylätä ja siirtyä sisätiloihin. Laita terassille lyhtyjä ja hanki vaikkapa terassilämmitin. Mikäpä sen mukavampaa kuin nautiskella viilenevistä illoista viltin ja lämmittimen lämmössä omaa kaunista pihaa katsellen.

Kurkkaa täältä myös vinkit, kuinka pidät hiiret poissa kotoasi syksyn tullen. 


Lue lisää aiheesta