Viime vuosina vastuullisuusasiat ovat nousseet arkipäiväisiksi puheenaiheiksi. Vastuullisia tekoja ja valintoja pystyy tekemään monilla elämän osa-alueilla, esimerkiksi ympäristön suhteen. Asumiseen liittyy useita seikkoja, joihin huomioita kiinnittämällä voi kantaa kortensa yhteiseen kekoon vastuullisuustalkoissa. Pienillä teoilla on iso merkitys, sillä taloyhtiöissä ne moninkertaistuvat asukasluvun mukaan.
Taloyhtiön asukkaan vaikuttamisen paikat
Asuinrakennusten energiatehokkuuden asiantuntija Teemu Kettunen Motivasta jakaa parhaat neuvonsa, kuinka kerrostaloasuja voi vähentää kasvihuonepäästöjä ja pienentää hiilijalanjälkeään tekemällä fiksuja valintoja. Motiva Oy on valtion omistama yritys, joka tarjoaa asiantuntijapalveluja kestävän kehityksen vauhdittamiseksi.
– Asukas voi vaikuttaa päästöihin omilla toimillaan. Sisälämpötilan valinta on yksi asukkaan merkittävimpiä ilmastotekoja. Energiatehokas ja vielä useimmille viihtyisä sisälämpötila oleskelutiloissa on 20–22 astetta ja makuuhuoneessa 18–20 astetta. Kylpyhuoneen mahdollista sähköistä mukavuuslattialämmitystä kannattaa käyttää tarpeen mukaan, esimerkiksi lattian kuivattamiseen suihkun jälkeen, Kettunen kertoo.
Jalalle neutraalilta tuntuva lämpötila (noin 25–28 °C) on sopiva mukavuuslattialämmityksessä, jonka tarkoitus ei ole lämmittää koko kylpyhuonetta. Jos kylpyhuoneen lattialämmitys on sen ainoa lämmitysmuoto, tulee se säätää lämpimämmälle kuin mukavuuslattialämmitys. Sopiva lämpötila on asteen tai kaksi korkeampi kuin muussa huoneistossa.
Saunominen on monen tapa rentoutua arjen kiireen keskellä ja asia, jonka voi tehdä vastuullisemmin, kunhan malttaa mielensä lämmönsäätönapin kanssa. Saunoessa kannattaa pohtia, tarvitaanko yli 70–80 asteen lämpötilaa. Saunan lämmittäminen tästä 100 °C:een nostaa sähkönkulutusta 20–30 %.
Jätteiden lajittelu on monelle arkipäivää ja se on loistava ympäristövastuullinen teko. Jos taloyhtiösi jätteiden keruussa on parantamisen varaa tai haluaisit, että yhtiössäsi aloitetaan esimerkiksi muovijätteen kerääminen, asiaa kannattaa ehdottaa isännöitsijälle tai hallituksen jäsenille. Lue lisää ekologisesta jätteiden lajittelusta aiemmasta Zeckit blogiartikkelista.
Herätä keskustelua ja viesti vastuullisuusteoista
Yhtiökokouksessa kuka vain voi ehdottaa, että taloyhtiössä hallituksen johdolla tehtäisiin energiatehokkuudesta kartoitus. Kartoituksessa huomioitavia asioita voivat olla esimerkiksi käyttöveden painetaso, lämmitysverkoston tasapaino ja lämpötila niin huoneistoissa kuin yleisissä tiloissa, veden kulutus, lämmöntalteenoton mahdollisuudet, mahdolliset lämpövuodot ja talon muu energiatehokkuus. Myös aurinkoenergia voi olla taloyhtiölle kiinnostava mahdollisuus.
Alkuun kartoituksessa taloyhtiön hallitus pääsee tutustumalla isännöitsijän ja kiinteistönhoitajan kanssa yhtiön kulutustietoihin ja kulutusseurantajärjestelmiin. Taloyhtiön huoltokirja ja mahdolliset kuntoarviot ja energiatodistukset on myös hyvä käydä yhdessä läpi.
Energiatehokkuuden parantaminen voi tuoda merkittäviä säästöjä, mikä voi hyvin merkitä asukkaille pienempää yhtiövastiketta. Jotta asiat pysyvät ihmisten mielessä, viestinnällä on suuri merkitys. Pienistä arjen teoista kannattaa viestiä taloyhtiössä paikoissa, joissa asukkaat liikkuvat päivittäin ja joissa itse toiminta tapahtuu. Esimerkiksi jätteiden lajitteluohjeita ei välttämättä kannata jakaa postilaatikoihin vaan laittaa ne jätekatokseen tai -huoneeseen.