« takaisin

Mökin peruspuitteet kuntoon: operaatio huussi

5.6.2020

Mökin peruspuitteet kuntoon operaatio huussi

Kesämökin ostaneille saattaa usein tulla yllätyksenä mökin huussin kunto, varsinkin jos mökki on jo vähän vanhempi. Uuden huussin rakentaminen ei kuitenkaan välttämättä ole vaikeaa ja siihen pystyy tee-se-itse-remontoijakin muutaman niksin avulla.

Ehkäpä perinteisin huussi on kompostikäymälä, joita on tarjolla nykyään monelta eri valmistajalta. Huusseissa on kuitenkin tänä päivänä monia eri vaihtoehtoja ja osan voi laittaa jopa sisätiloihin, jolloin käyttömukavuus mökissä kasvaa huomattavasti. Jos perheellesi riittää melko huoleton kompostikäymälä, sen saaminen toimintakuntoon ei vie kovin kauan aikaa.

Huussin pohja kuntoon ja rakennushommiin!

Aluksi huussille etsitään mahdollisimman tasainen ja suojaisa paikka tontilta. Kannattaa muistaa, ettei huussia tule sijoittaa liian kauas asuinrakennuksesta ja varmistaa myös turvallinen valaistu kulku huussille. Huussirakennuksen, kuten minkä tahansa muunkin pienrakennuksen, tekeminen alkaa pohjatöistä. Itse käymälä tulee asentaa tasaiselle ja routimattomalle maalle. Ja rakennuksen pohja kannattaa tehdä myös huolella, jotta routa tai esimerkiksi tuuli ei pääse liikuttamaan rakennusta.

VINKKI! Jos käytät huussin rakentamisessa tai muissa mökkihommissa ammattilaisen apua, voit saada kotitalousvähennystä.

Kuva: Huussi ennen (juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Mökin peruspuitteet kuntoon operaatio huussi 1

Netissä on paljon ohjeita huussin rakentamiseen tee-se-itse-tekijöille. Vaihtoehtoisesti huussirakennuksia voi myös ostaa valmiina, jolloin huussi joko kootaan itse elementeistä tai se tuodaan valmiiksi kasattuna tontillesi. Täysin itse rakennettu huussikin valmistuu melko nopeasti, kun runko ja sen pystyttäminen on selkeästi mietitty ja tehty. Rungon pystytyksen ja katon tekemisen jälkeen ulkovuoraukseen ei kulu kauaa aikaa ja pian pääseekin jo maalaushommiin.

Tärkeät toiminallisuudet, kuten käsienpesu kannattaa miettiä jo huussipaikkaa valittaessa. Pesupaikka kannattaa tehdä mahdollisimman lähelle huussirakennusta, esimerkiksi huussin sivuseinälle. Pesupaikalla voi hyödyntää vaikkapa vanhaa lavuaaria ja hanallista astiaa.

VINKKI! Maalaa ulkoverhouslaudat ennen asentamista, jolloin puun kuivuminen ei haittaa, eikä jätä jälkiä uuteen huussiisi. Et myöskään kärsi maalittomista kohdista!

Kuva: Huussi jälkeen (juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Mökin peruspuitteet kuntoon operaatio huussi 2-1

Hyödynnä huussin sisustuksessa kirppislöytöjä

Huussin sisustaan voi etsiä sopivia kaappeja tai muita kalusteita nettikirppiksiltä, jolloin voit säästää kustannuksissa. Itse löysimme nettikirppikseltä käytetyn keittiön puuovilla, joka sopi mainiosti huussin yhteydessä olevan varaston puolella hyödynnettäväksi. Myös korkea ikkuna löytyi nettikirppikseltä. Ikkuna tuo sopivasti valoa huussin sisälle ja siitä voi katsella upeaa maisemaa. Vanhasta projektistamme oli myös jäänyt yli pieni pätkä köyttä, joka riitti juuri sopivasti huussin ympärille koristeeksi. Vanhat koukut ja naulakot pääsivät myös uusiokäyttöön varaston puolelle. Niihin voi näppärästi ripustaa kaikenlaista, vaikkapa käsipeilin ja kauniita pyyhkeitä.

Kuva: Kaapit huussin yhteydessä olevaan varastoon löytyivät nettikirppikseltä
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Mökin peruspuitteet kuntoon operaatio huussi 3-1

Huussin huolenpito

Huussi vaatii huolenpitoa toimiakseen oikein. Kompostikäymälän käytön yhteydessä olisi hyvä lisätä noin 2–3 dl kuiviketta jokaisen käyttökerran jälkeen, jotta kompostoituminen pysyy käynnissä. Kuivike peittää jätökset, imee ylimääräistä kosteutta, sitoo hajuja ja tukee käymälän kompostoitumisprosessia. Useissa käymälöissä on myös erillinen säiliö nesteille, kuten Biolanin kompostikäymälässä. Nestesäiliö kannattaa tarkistaa tasaisin välein ja sinne kertyvää nestettä voi hyödyntää esimerkiksi puutarhan lannoitukseen.

Kompostikäymälä täytyy tyhjätä käyttömäärästä riippuen ja sieltä saatua kompostia voi myös hyödyntää puutarhassa. Käymäläjäte kannattaa kuitenkin muistaa jälkikompostoida, mikäli haluaa käyttää kompostia ruoanlaittoon käytettäville kasveille tai esimerkiksi marjapensaille.

Katso lisää vinkkejä mökin kunnossapitoon


Lue lisää aiheesta